Ensimmäinen kosketukseni neulakintaisiin on lapsuudesta. Ihmettelin naapurin evakkomummon kintaita ja pyörittelin käsissäni merkillistä neulaa, jonka hän oli äidilleni antanut. Neula oli luuta, siinä oli keskellä reikä, enkä osannut kuvitella miten sitä käytetään. En muista, että mieleeni olisi tullut kysyä - kai taito tuntui niin saavuttamattomalta siinä vaiheessa kun vasta opettelin neulomaan puikoilla.
Sitten vuosien varrella aina joskus joku mainitsi sanan neulakinnas, mutta en oikein edes tiennyt millaiset ne kintaat olisivat. Naapurin mummon kintaat olivat unohtuneet täysin. Sitten kuljin pari kolme vuotta sitten Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla ja äkkiä pysähdyin kuin naulittuna tuijottamaan nuorta naista joka teki jotain merkillistä käsityötä. Neulakinnastahan se oli, ja kun nyt muistelen millainen hänen neulansa liike oli, niin luultavammin suomeksi neulottua.
Toissa syksynä huomasin iloiseksi yllätyksekseni, että Espoon kaupunginmuseossa opetettiin erilaisia välttämättömiä taitoja: lautanauhan tekoa, kehruuta ja - neulakintaan valmistamista! Kurssi oli hikinen ja antoisa: kahdessa tunnissa opin täpärästi aloittamaan ja jatkamaan ns petterssonilaista kinnasta. Ajoin kotiin lankalenkki peukalon päässä, etten vain hukkaa lankojen järjestystä. Koko illan istuin penkkisohvassa kasvavan aloituspätkäkasan keskellä. Mutta minä opin sen!
Tänään koetan tallentaa tänne blogiin, miten petterssonilaista tehdään. Joku hahmotuskykyinen saattaa sen tästä oppiakin, mutta itselleni ohjeet toimivat muistiinpanoina: nyt kun tekniikoita karttuu enemmän, minua alkaa hirvittää montako pystyn pitämään päässäni. Tai käsissäni.
Kävi nimittäin niin onnellisesti, että runsas vuosi sitten tapasin karjalaisrouvan, joka sanoi osaavansa kuusi erilaista tapaa tehdä neulakinnasta. Pyysin heti päästä oppiin, ja vaihdoimme yhteystietoja. Vuosi kuitenkin kului enkä ehtinyt tehdä asialle mitään. Kuinka ollakaan, tasan vuotta myöhemmin tapasin hänet uudelleen, ja nyt hän osasikin jo kahdeksan tekniikkaa. Tämä alkoi mennä yli ymmärryksen, ja aloitimme opintosessiot tässä talvella. Joitain uusia tekniikoita olen jo oppinut, eikä sisu anna periksi vaan aion kyllä opetella kaikki kahdeksan. Valitettavasti täytyy todeta, että näistäkin sessioista ensimmäinen oli ihan yhtä tuskainen kuin aikoinaan Pettersson. Ehkä näissä jossain vaiheessa alkaa syntyä jonkinlaista siirtovaikutusta, eli aikaisemmin opittu alkaa helpottaa uutta oppimista. Ehkä.
Mutta nyt siis Pettersson.
Lähdetäänpä liikkeelle välineistä. Kinnasneuloja saa täällä pääkaupunkiseudulla ainakin Helskystä ja Kansallismuseon kaupasta, ehkä edelleen myös Espoon kaupunginmuseosta ja muista paikoista, joita en tiedä. Nettikaupasta niitä saa myös, kannattaa katsoa googlella missä neuloja myydään. Neulat ovat yleensä puuta tai luuta, joskus metallia. Reikä on yleensä aina päässä, toista samanlaista kuin tämä minulle nyt periytynyt karjalainen luuneula en ole nähnyt missään. Neuloja on helppo tehdä itsekin, kun ensin saa yhden malliksi. Langaksi on alkuun parasta suhteellisen paksu, tiukkakierteinen, täysvillainen lanka. Täysvillaa on helpoin jatkaa huovuttamalla. Oikein hyvää on esimerkiksi Pirtin kehräämön Finnwool 180tex x 3. Neulakintaisiin suositellaan usein Fritidsgarnia, mutta minusta se on moneen tekniikkaan ihan liian paksua ja löyhäkierteisenä hankalaa käsiteltävää. Suomeksi neulomiseen se sopii, mutta säikeet joutuu silloinkin katsomaan tarkkaan. Kun työhön tottuu, hyvin voi käyttää myös ohuempaa lankaa kaksinkertaisena.
Sitten kun välinepuoli on kunnossa, tehdään aloitus. Tämä on varmaan se hankalin osuus koko neulakintaiden tekemisessä. Opettajarouva kertoi, että ennen vanhaan Karjalassa huolehtivainen äiti teki tyttärelleen kopallisen aloituksia miehelää varten. Kun aloitus oli olemassa, niin työ kyllä sujui kokemattomammaltakin.
Petterssonin aloitus tehdään (muun muassa) näin: Otetaan noin metrin lanka ja pujotetaan se neulansilmään. Tehdään neulalle ensin siansorkka, ja nostetaan langan häntä etukautta neulalle. Sitten napataan kiinni langoista niin, että neulalla on ikäänkuin kolme löysää silmukkaa. Työnnetään neula varovasti läpi lenkeistä, ja huolehditaan että langat pysyvät järjestyksessä.
Kun lankaa vetää varovasti, saa peukalon päälle jäämään lenkin. Nyt neula työnnetään edelleen varovasti tämän lenkin ja ensimmäisen aikaisemman lenkin sisään ja käännetään sitten vastapäivään (voi hitsi kun olisi photoshop, saisi tehtyä nuolia!) lähes 180 astetta, ja työnnetään neulan kärki langan alta. Työnnetään neula koko hoidon läpi ja kiristetään varovasti. Kun kaikki on hyvin, peukalolle muodostuu jälleen lenkki.
Nyt pitäisi näyttää tältä. Seuraavaksi neula työnnetään kahden peukalon takana olevan silmukan läpi, käännetään jälleen 180 asteen kulmassa vastapäivään työnnetään kärki peukalolla olevan silmukan läpi ja langan alta, vedetään ja varovasti kiristetään. Ja hurraa, nyt peukalolla on kaksi silmukkaa! Jippii!
Ja taas jatketaan. Taaimmainen peukalolla olevista silmukoista ja ensimmäinen peukalon takana oleva poimitaan neulalle, käännetään neula tutut 180 astetta, työnnetään neula peukalolle jääneen (sen uudemman) silmukan läpi ja langan alta, vedetään ja kiristetään. Onneksi olkoon, nyt olet päässyt alkuun, sillä tällä tavalla jatkamalla pystyy tekemään aloituskerroksen. Taaempi silmukka poimitaan neulalle, sitten mukaan otetaan ensimmäinen peukalon takana oleva silmukka, neula käännetään, työnnetään peukalolla olevan silmukan läpi ja langan alta, vedetään ja kiristetään peukalolle. Siinä koko homma. (Tämä ensimmäinen kuva on sama kuin äsken viimeinen, älä huolestu!)
En ole vielä tehnyt yksiäkään petterssonilaisia kintaita kärjestä aloittaen, sillä kurssilla ne aloitettiin ranteesta. Mennään nyt siis uskollisesti ohjelman mukaan ja perehdytään kärkikäännöksen ihmeisiin vasta myöhemmin. Toiselle kerrokselle pääsee tässä systeemissä varsin yksinkertaisesti. Kun silmukkaketjua on riittävästi kintaan suuhun - kannattaa tehdä väljä - ketju vain yhdistetään lenkiksi. Yhdistäminen ja toisen kerroksen neulominen tapahtuu näin. Kuvassa tosin on jo usempia kerroksia alla, mutta se ei asiaa muuta. Lenkin sulkemisessa kannattaa vain varmistaa, ettei se siinä ihmetellessä pääse kiertymään.
Näin siis tehdään. Poimitaan edellisen kerroksen päältä kaksi silmukkaa (tämän voi varmaankin tehdä toisellakin tavalla, esim poimien kaksi vierekkäistä silmukkaa, aina yhden uuden ja yhden aiemmin käytetyn), sitten aivan kuten ensimmäiselläkin kerroksella taaempi peukalosilmukka, etummainen peukalon takainen silmukka, neula käännetään ja työnnetään peukalolle jääneen silmukan läpi ja langan alta - näin neulalla on enimmillään viisi silmukkaa ja lanka. Työnnetään läpi, vedetään ja kiristetään ja jatketaan samalla tavalla spiraalina peukaloaukkoon asti. Tässä nyt muuten näkyy se karjalainen neulakin.
Peukalon kohdalla jätetään 10-12 silmukan verran neulosta kiinnittämättä edelliseen kerrokseen, jotta jää tarpeellinen aukko. Kun kinnas on muuten valmis, peukalot neulotaan aukkoihin samalla tavalla päällimmäiseen kerrokseen kiinnittäen ja spiraalimaisesti. Vanha hyvä tapa on lisätä peukalon etuosaan pari silmukkaa, sillä tavalla kintaasta tulee istuvampi. Lisäämiset ja kaventamiset tapahtuvat samalla periaatteella kuin virkkaamisessa: tehdään samoihin silmukkoihin kaksi uutta silmukkaa tai hypätään yli.
Ai niin, pari juttua. Langan jatkaminen tapahtuu primitiivisimmin niin, että langanpäiden säikeitä hieman avataan muutaman sentin matkalta, pujotellaan säikeitä hiukan toistensa lomaan, nuolaistaan kämmentä (tai näyttävämmin sylkäistään siihen) ja sitten vain hangataan, eli huovutetaan ankarasti. Sivistyneempi tapa on pujottaa uusi lanka neulokseen ja työntää neula vanhan langan kanssa samasta reiästä. Ja ettei lankaa tarvitsisi jatkaa niin usein, on hyvä opetella haahlaamaan se. Tämä tapahtuu niin, että pitkää useamman metrin lankaa käännetään kaksinkerroin esim. parin metrin matkalta, työnnetään lanka kaksinkerroin neulansilmään, ja sitten vedetään lanka kaksinkertaisena lenkeille samaan tapaan kuin kankaankudonnassa tehdään loimille. Näin pystyy suhteellisen sujuvasti käsittelemään 5-7 metrin lankoja.
Onnea matkaan sitten vain!
